Paul-Henri Spaak
| Paul-Henri Spaak | |
|---|---|
 Spaak vuonna 1957 | |
| Naton pääsihteeri | |
| 16. toukokuuta 1957 – 21. huhtikuuta 1961 | |
| Edeltäjä | Hastings Ismay |
| Seuraaja | Dirk Stikker |
| Belgian pääministeri | |
| 15. toukokuuta 1938 – 22. helmikuuta 1939 13. maaliskuuta 1946 – 31. maaliskuuta 1946 20. maaliskuuta 1947 – 11. elokuuta 1949 | |
| Edeltäjä | Paul-Emile Janson Achille Van Acker Camille Huysmans |
| Seuraaja | Hubert Pierlot Achille Van Acker Gaston Eyskens |
| Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen puheenjohtaja | |
| Seuraaja | Oswaldo Aranha |
| Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleiskokouksen presidentti | |
| 1952–1954 | |
| Seuraaja | Alcide De Gasperi |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. tammikuuta 1899 Schaerbeek, Belgia |
| Kuollut | 31. heinäkuuta 1972 (73 vuotta) Braine-l’Alleud, Belgia |
| Puoliso | Marguerite Malevez Simone Dear |
| Tiedot | |
| Puolue | Parti socialiste |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Paul-Henri Charles Spaak 
kuuntele ääntämys (ohje) (25. tammikuuta 1899 Schaerbeek – 31. heinäkuuta 1972 Braine-l’Alleud) oli belgialainen sosialistipoliitikko ja valtiomies.
Spaak opiskeli oikeustieteitä ja valmistui vuonna 1918. Hänet valittiin Brysselin kaupunginvaltuuston jäseneksi vuonna 1926 ja Belgian parlamenttiin vuonna 1932 sosialistien edustajana. Hän oli Belgian kulkulaitos- ja postiministeri vuonna 1935, ulkoministerinä 1937, pääministerinä 1938–1939, ulkoministerinä jälleen 1939–1946 ja toistamiseen pääministerinä 1947–1949. Vuonna 1946 hän oli Yhdistyneiden kansakuntien (YK) ensimmäisen yleiskokouksen puheenjohtaja. Vuosina 1949 ja 1950 hän toimi Euroopan neuvoston puheenjohtajana.[1]
Vuonna 1955 Messinan konferenssissa Spaak valittiin puheenjohtajaksi komiteaan, joka valmisteli raportin Europan yhteismarkkinoista (niin sanottu Spaak-raportti). Tämä raportti oli pohjana vuoden 1957 Rooman sopimukselle, jolla perustettiin Euroopan talousyhteisö. Vuosina 1957–1961 hän toimi Naton pääsihteerinä ja vaikutti siihe, että Naton päämaja sijoitettiin Brysseliin. Nato-tehtävien jälkeen hän palasi taas ministeritehtäviin.[2]
Spaak työskenteli myös journalistina ja oli perustamassa L’Action Socialiste -lehteä.[1]
Spaak oli yksi Euroopan yhdentymisen alkuunpanijoista: hän ajoi Benelux-maiden tulliliittoa, toimi Euroopan neuvoston (EN) presidenttinä ja johti Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (EHTY) yleiskokousta vuosina 1952–1953. Vuonna 1957 hän sai Kaarle Suuren palkinnon Euroopan idean ja rauhan edistämisestä.
Lähteet
- ↑ a b Blomstedt, Yrjö: ”Kuka kukin on suurpolitiikassa”, Mitä Missä Milloin 1951, s. 97. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
- ↑ Huovinen, Pentti ja Siikala, Kalervo (toim.): Maailmanpolitiikan kasvot, s. 177. Helsinki: Weilin & Göös, 1963.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Paul-Henri Spaak Wikimedia Commonsissa
- Fondation Paul-Henri Spaak (englanniksi)
| ||||||||
| ||||||||||||||||||||||
Kaarle Suuren palkinnon saajat
| ||||||
| ||||||||||||||||||||||||||
