Yves Niaré

Mitalit
Yves Niaré
Yves Niaré
Maa:  Ranska
Miesten yleisurheilu
Sisäratojen EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Torino 2009 kuulantyöntö

Yves Niaré (20. heinäkuuta 1977 Saint-Maurice – 5. joulukuuta 2012 Pirmil) oli ranskalainen kuulantyöntäjä. Niarén ennätys kuulantyönnössä oli 20,72 metriä, jonka hän työnsi Versailles´ssa vuonna 2008. Tulos oli Ranskan ennätys. Myös kiekonheitossa Niaré heitti vahvan tuloksen 63,44 metriä, joka syntyi vuonna 2007 Chelles´ssä.

Niaré osallistui Helsingin MM-kisoihin 2005, Göteborgin EM-kilpailuihin 2006, Osakan MM-kisoihin 2007 sekä Pekingin kesäolympialaisiin 2008 (sijoitus 23:s), mutta karsiutui joka kerta.

Ensimmäisen ja ainoaksi jääneen kansainvälisen aikuisten arvokisamitalinsa Niaré voitti Torinon sisäratojen EM-kilpailuista 2009, joissa hän pukkasi hopeaa uudella Ranskan halliennätyksellä 20,42 metriä. Pidemmälle työnsi vain kilpailun ylivoimainen voittaja Tomasz Majewski. Niaré karsiutui Berliinin MM-kisoissa 2009 ja Barcelonan EM-kisoissa 2010[1].

Niaré voitti kuulantyönnön Ranskan-mestaruuden ulkoradoilla vuosina 2000–2005 ja 2007–2010 sekä sisäradoilla vuosina 1999, 2001, 2002, 2009.[2]

Niaré kuoli tieliikenneonnettomuudessa joulukuussa 2012, 35-vuotiaana.[3]

Lähteet

  • Yves Niaré Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  • Yves Niaré Olympedia. (englanniksi)

Viitteet

  1. Barcelona 2010: Shot Put Men Qualification - Qualification Group B European Athletics. (englanniksi)
  2. Yves Niaré bases.athle.fr. Viitattu 1.7.2021.
  3. Niare dies in car crash 5.12.2012. International Association of Athletics Federations. Viitattu 6.12.2012. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • World Athletics
  • Tilastopaja 🔒
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.