Wilhelm Gustloff (laiva)

Wilhelm Gustloff
Wilhelm Gustloff Danzigissa vuonna 1939.
Tyyppi	risteilyalus, sairaalalaiva
Lippuvaltio	Saksa
Kotipaikka	Hampuri
Operaattori	Hamburg Süd, Kriegsmarine
Omistaja	Deutsche Arbeitsfront
Rakennustelakka	Blohm + Voss
Rakennusnumero	511
Kölinlasku	1. elokuuta 1936
Vesillelasku	5. toukokuuta 1937
Neitsytmatka	24. maaliskuuta 1938
Status	uponnut Neuvostoliiton laivaston sukellusveneen S-13:sta torpedoimana 30. tammikuuta 1945
Tekniset tiedot
Pituus	208,5 m
Leveys	23,59 m
Bruttovetoisuus	25 484 brt
Nopeus	28,7 km/h
Nopeus	15,5 kn
Infobox OK

Wilhelm Gustloff oli 1937 valmistunut saksalainen risteilyalus, jonka Neuvostoliiton laivaston sukellusvene upotti torpedoimalla eteläisellä Itämerellä toisen maailmansodan loppuvaiheessa 30. tammikuuta 1945 sen ollessa kuljettamassa valtakunnan itäosista evakuoituja saksalaisia siviilejä.^[1] Uppoamisessa hukkuneiden tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta sen on arvioitu olleen jopa 9 000 henkeä tai enemmänkin. Kyseessä on historian eniten ihmishenkiä vaatinut yksittäinen laivaturma^[1]. Erään arvion mukaan menehtyneitä oli 9 340^[1]. Laivaturmasta ei ole koskaan käyty laajaa keskustelua, mahdollisesti sen uhrien vuoksi^[1]. Uhrit olivat natsisotilaiden perheitä ja omaisia. Laivalla oli tuhansia pikkulapsia ja heidän lisäkseen raskaana olevia ja haavoittuneita^[1].

Upottamiskäskyn määrännyttä Aleksandr Marineskoa ei palkittu urotöistään. Julkista tunnustusta hän sai upottamisesta vasta vuonna 1963, vähän ennen kuolemaansa. Mihail Gorbatshov puhdisti 1990 Marineskon maineen nimittämällä hänet Neuvostoliiton sankariksi.^[1]

Historia

Wilhelm Gustloffin rakensi Blohm+Vossin telakka. Alus laskettiin vesille 5. toukokuuta 1937. Se kastettiin saksalaissyntyisen Sveitsin kansallissosialistisen puolueen johtajan Wilhelm Gustloffin mukaan, jonka juutalainen opiskelija David Frankfurter oli murhannut vuonna 1936.

Alus rakennettiin kansallisosialistien KdF (Kraft durch Freude) -järjestön lippulaivaksi, jolla piti tarjota edullisia risteilyjä, joihin olisi varaa muillakin kuin rikkailla. Alus suoritti useita risteilyjä ennen sotaa. Toukokuussa 1939 alus oli mukana laivueessa, joka haki Saksan lähettämän Condor-legioonan sotilaita kotiin Espanjasta. Legioona oli avustanut Francisco Francon joukkoja Espanjan sisällissodassa.

Sodan alusta marraskuuhun 1940 Wilhelm Gustloff oli Saksan laivaston sairaalalaiva D:nä. Tämän jälkeen laiva oli Gotenhafenin (nyk. Gdynia) satamassa koulutettavien sukellusvenemiehistöjen asuinlaivana. Tammikuussa 1945 Wilhelm Gustloff valmisteltiin kuljettamaan pakolaisia pois Danzigin alueelta etenevien neuvostojoukkojen tieltä.

Uppoaminen

Alus lähti Gotenhafenista aamulla 30. tammikuuta 1945 noin kello 12.30 mukanaan yli 10 000 henkeä, joista suurin osa oli siviilejä. Aluksen päällikkönä toimi Friedrich Petersen. Mukana oli virallisten nimilistojen perusteella 6 050 matkustajaa, joista valtaosa, 4 424 siviilejä. Todellisuudessa alukselle oli pakkautunut tuhansia ihmisiä enemmän. Historioitsija Heinz Schönin tutkimusten mukaan laivalla oli tarkalleen 10 582 ihmistä, joista siviilien osuus oli 8 956. Wilhelm Gustloffin lähtiessä matkaan sää oli tuulinen ja erittäin kylmä, sillä pakkasta oli 18 astetta. Kun alus jätti Gotenhafenin lahden taakseen, merenkäynti yltyi. Kannen alla laiva oli erittäin täynnä. Laivan kovaäänisistä muistutettiin ihmisiä pukemaan ylleen pelastusliivit. Vaikka ulkona oli hyisen kylmää, sisällä täyteen ahdetussa laivassa oli kuuma. Monet eivät piitanneet ohjeista, joiden mukaan pelastusliivit tulisi pitää koko ajan päällä.^[1]

Alus oli suunniteltu 1 880 matkustajalle. Sitä saattoi vain yksi miinanraivaaja, Norjasta pakko-otettu, vetoisuudeltaan 700-tonninen ja hiilipolttoinen Löwe. Illalla Neuvostoliiton Itämeren laivaston ukrainalaissyntyisen Aleksandr Marineskon komentama sukellusvene S-13 havaitsi Wilhelm Gustloffin^[1]. S-13:ssa oli neljä torpedoa laukaisuvalmiina: ensimmäiseen oli maalattu teksti "Isänmaan kunniaksi", toiseen "Stalinin puolesta", kolmanteen "Neuvostokansan puolesta" ja viimeiseen "Leningradin puolesta"^[1]. Kun Marinesko antoi laukaisukäskyn, kolme torpedoista lähti matkaan, mutta yksi jämähti paikalleen^[1]. Sen räjähtäminen putkeensa pystyttiin kuitenkin estämään^[1]. Kaikki kolme torpedoa osuivat: ensimmäinen keulaan, toinen uima-altaan kohdalle ja viimeinen konehuoneeseen^[1]. Alus lähetti SOS-hätäsanoman. Muutamassa minuutissa Gotenhafenin esikunta määräsi kaikki lähistöllä seilanneet saksalaislaivat suuntaamaan kohti Wilhelm Gustloffia^[1].

Varsinkin toinen torpedoista aiheutti aluksella valtavan tuhon. Wilhelm Gustloffin uima-allasta ei ollut käytetty alkuperäiseen tarkoitukseen enää vuosiin vaan se, samoin kuin altaan ympärillä olleet hytit olivat toimineet naishenkilökunnan majoitustiloina. Nyt allas täyttyi vedestä ja naisten silpoutuneista ruumiista. Vain kolme altaan lähistöllä torpedoiskun aikaan olleista yli 370 naisesta pystyi pelastautumaan.^[1]

Kolmas torpedo murskasi Wilhelm Gustloffin moottorit, ja saman tien sammuivat myös laivan sähköt. Syntyi sekasorto, kun ihmiset yrittivät päästä sisätiloista nopeasti kallistuneen laivan kannelle. Miehistön käskyt päästää lapset ja naiset ensimmäisinä kohti kantta kaikuivat kuuroille korville. Käytävät ja raput tukkeutuvat ylöspäin pyrkineistä, ja sisään tulvinut vesi huuhtoi ihmisiä takaisin alukseen. Jäiselle kannelle päässeistä osa liukui mereen laivan kallistuessa koko ajan. Monet veteen lasketuista pelastusveneistä täyttyivät ääriään myöten ja kaatuivat. Joissakin pelastusveneistä oli vastaavasti vain muutama ihminen. Veden varassa oli tuhansia ihmisiä, joista monet olivat jo kuolleita. Pelastusliivit oli tarkoitettu vain aikuisille, joten pikkulasten päällä ne eivät pysyneet.^[1]

Alus upposi 50 minuutissa vieden mukanaan arvioiden mukaan lähes 10 000 ihmistä. Osa lähteistä kertoo uppoamisen kestäneen 70 minuuttia^[1]. Pienet saksalaiset sota-alukset onnistuivat pelastamaan noin 1 230 henkilöä. Ensimmäisenä paikalle pääsi miinanraivaaja Löwe^[1]. Se pelasti jäisestä ja vellovasta merestä 472 eloonjäänyttä^[1]. Hengissä säilyneiden joukossa oli myös kapteeni Friedrich Petersen^[1].

Seitsemän tuntia Wilhelm Gustloffin uppoamisen jälkeen pieni saksalainen partiovene saapui paikalle. Sen valokiila osui vedessä kelluvien ruumiiden seassa ajelehtineeseen pelastusveneeseen. Pursimies Werner Fick hyppäsi veneeseen, jossa kaikki näyttivät jäätyneen kuoliaiksi. Fick kuitenkin huomasi tiukasti käärityn huopamytyn. Sen sisältä löytyi elossa oleva pikkuvauva. Lapsi säilyi hengissä. Kun vanhempia ei pystytty sodan jälkeen jäljittämään, Fick adoptoi pojan.^[1]

Aluksen hylky lepää 45 metrin syvyydessä koordinaateissa 55°07′N, 17°41′E, noin 30 kilometrin päässä rannikosta. Alus on myös julistettu hautapaikaksi, ja Puolan viranomaiset ovat kieltäneet alueella sukeltamisen. Puolalaisissa merikorteissa hylky mainitaan ”Esteenä 73”.

S-13 upotti 10. helmikuuta 1945 myös saksalaisen S/S General von Steubenin. Yli 3 000 ihmistä sai surmansa. Alus oli upotuksen tapahtuessa sairaalalaiva ja merkitty selvästi kansainvälisten sopimusten mukaan sellaiseksi. Huomattava osa sen matkustajista oli vaikeasti haavoittuneita, liikuntakyvyttömiä paaripotilaita, joilla ei ollut mitään mahdollisuutta pelastua. General von Steuben purjehti kuitenkin sota-alueella. Se ajoi ilman kulkuvaloja ja kuljetti ilmatorjuntatykkejä. Ennen hyökkäystä laivalla kuitenkin sytytettiin valot^[1]. Aluksen ainoana varsinaisena aseistuksena oli kannelle asennetut pari ilmatorjuntakonekivääriä^[1]. Mukana oli myös satoja koulutettuja sukellusvenemiehiä. Näistä syistä johtuen aluksen torpedointi oli sallittu sodanaikainen teko voittajavaltioiden mielestä eikä sitä pidetä sotarikoksena.^{kenen mukaan?}

Elokuva ja romaani

• Kauhujen yö Itämerellä (Nacht fiel über Gotenhafen, 1959) -elokuva kertoo tästä tragediasta.^[2]
• Danzigissa syntynyt saksalainen kirjailija ja Nobel-palkinnon voittanut Günter Grass on kirjoittanut aiheesta romaanin Ravunkäyntiä vuonna 2002.
• Joseph Vilsmaier ohjasi Wilhelm Gustloffin tarinasta kaksiosaisen televisioelokuvan Die Gustloff, joka sai ensi-iltansa 2. maaliskuuta 2008.^[3]

Lähteet

• Kappes, Irwin J.; The Greatest Marine Disaster in History... and why you probably never heard of it. 2003. — Nettisivusto militaryhistoryonline.com sisältyy Central Michigan Universityn kirjaston ylläpitämään luetteloon: Military History - Web sources
• Leja, Michael; Die letzte Fahrt der "Wilhelm Gustloff"; ZDF, 1. elokuuta 2005 kertoo, että aiemmat arviot noin 6000 hukkuneesta on tuoreimmissa lähteissä päivitetty noin 9300:aan. Artikkeli on ZDF-televisioyhtiön nettisivuilla (saksaksi).
• Pipes, Jason; A Memorial to the Wilhelm Gustloff — Nettisivustoon www.feldgrau.com viitataan linkkinä (Arkistoitu – Internet Archive) University of Walesin sivuilla Department of German
• Schön, Heinz; Die Gustloff Katastrophe (Motorbuch Verlag, Stuttgart, 2002)

Viitteet

Kirjallisuutta

• Bishop, Leigh; Shipwreck Expedition May 2003, led by Mike Boring (Arkistoitu – Internet Archive), 2003
• The submarine that sank the Third Reich (Arkistoitu – Internet Archive)
• Maritimequest Wilhelm Gustloff Photo Gallery
• Bekker, Cajus: Itämeri ja Suomenlahti 1944–45

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wilhelm Gustloff (laiva).

• Tietoa (Arkistoitu – Internet Archive)(venäjäksi)
• [1] (venäjäksi)