Unto Jutila
Unto Väinö Jutila (5. joulukuuta 1944 Kalajoki – 5. maaliskuuta 1992 Toholampi) oli suomalainen harmonikkataiteilija ja säveltäjä.
Tausta
Unto Jutila syntyi Kalajoella, sahanasettaja Väinö Jutilan ja Anni o.s. Tiinasen perheeseen. Lapsuusaika kului Kalajoen Plassilla. Vaikka suvussa ei aiemmin ollut muusikoita, Väinö-isä oli kulttuurin ja musiikin ystävä, joka hankki pojalleen harmonikan. Jo 11-vuotiaana poika pääsi soittamaan Kalajoen teatteritalon tansseissa taukoja.[1]
Avioiduttuaan 2. heinäkuuta 1977 filosofian kandidaatti Sinikka o.s. Alasen (s. 1946 Karkku) kanssa, Jutilat muuttivat Toholammille.[1]
Koulutus
Vaikka Jutila oli soittajana pääosin itseoppinut, hän opiskeli musiikin teoriaa Pauli Kilpiön johdolla, sekä harmonikansoittoa ja esiintymistaitoa Leander Norrbackin ja Veikko Ahvenaisen johdolla.[1]
Muusikko, säveltäjä, pedagogi, vaikuttaja
Jutila toimi noin 10 vuoden ajan tanssimuusikkona 1960-luvulla, kiertäen maata oman yhtyeensä kanssa.[1]
Ensimmäinen sävellys, "Iloinen meripoika", syntyi 1959, jonka jälkeen hän sävelsi noin 200 teosta, kattaen erilaisia tyylilajeja viihdemusiikkia ja taidemusiikkia. Sävellyksistä tunnetuimpia ovat Rapsodia harmonikalle, Konsertto F-duuri ja Kuvia lapsille -sarja. Hänen viimeiseksi sävellyksekseen jäi Hyväntuulen jenkka, 1990.[1] Hänen sävellyksiään ovat levyttäneet muun muassa Pekka Himanka (esimerkiksi Kalajoki-valssi) ja useat harmonikansoittajat, kuten Matti Rantanen (Kuvia lapsille -sarja).[2]
Jutila toimi harmonikansoiton opettajana Raahen musiikkikoulussa 1975–1980 ja Keski-Pohjanmaan musiikkiopistossa 1978–1987, minkä lisäksi hänellä oli lukuisia yksityisoppilaita.[1]
Hän osallistui erilaisiin harmonikkamusiikin tapahtumiin esiintyvänä taiteilijana ja opettajana, sekä toimi Kalajoen "Särkät soi" (1974–1985) ja Toholammin harmonikkaviikot (1986–1992) -tapahtumien taiteellisena johtajana. Ulkomailla Jutila konsertoi Ruotsissa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Neuvostoliitossa, Baltian maissa sekä Italiassa. Hän oli muuntautumiskykyinen taiteilija, joka esitti niin klassista harmonikkamusiikkia, tanssimusiikkia, ranskalaista musette-musiikkia kuin jazziakin.[1]
Jutilan kansainväliset kontaktit alalla olivat laajat, ja muun muassa ranskalainen musette-harmonikan taitaja Maurice Vittenet oli hänen hyvä ystävänsä.[1] Elämän loppuvuosia varjosti vaikea sairaus, joka ei kuitenkaan estänyt sävellystyötä eikä esiintymisiä. Hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1987.[1]
Levytykset
Unto Jutila levytti kuusi omaa pitkäsoittoa[1], sekä esiintyi kokoomalevyillä. Jutilan levytyksiä ovat muun muassa:[3].
- Hilpeä hanuri, 1977 (Blue master)
- Hanuri ja hattu, 1979 (Anuco)
- Ranskalainen visiitti, 1983 (Vip)
- Kuutamoserenadi, 1988 (omakust.)
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i j Antero Sorasto: Henkilögalleria: Unto Jutila Julk. aiemmin teoksessa Keskipohjalaisia elämäkertoja, 1995. 2007. Kokkola: KirjastoVirma. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 26. syyskuuta 2007.
- ↑ Olli-Pekka Puranen/YLE: Composer Jutila Unto Väinö Database of the Finnish Institute of Recorded Sound 1901–1999. YLE. Viitattu 26. syyskuuta 2007. [vanhentunut linkki]
- ↑ Olli-Pekka Puranen/YLE: Performer Jutila Unto Database of the Finnish Institute of Recorded Sound 1901–1999. YLE. Viitattu 26. syyskuuta 2007. [vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
- Unto Jutilan esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
- Unto Jutilan sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
| ||||||||||
