Sorsastus

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Sorsastusta.

Vesilintujen metsästys eli sorsastus on yksi metsästyksen muoto.

Suomessa sorsastus alkaa vuosittain 20. elokuuta klo 12[1] ja päättyy joulukuun lopussa. Suomessa sorsastukseen osallistuu noin 100–200 tuhatta metsästäjää.[2][3] Vuoden 2012 sorsastuskauden aikana Suomessa ammuttiin kaikki metsästysalueet huomioiden kaikkiaan 457 500 vesilintua.[4]

Sekä BirdLife Suomi että Suomen Metsästäjäliitto katsovat, että sorsastuksessa on käytettävä harkintaa, jotteivät taantuvat lajit kärsi eikä vahingossa tule ammutuksi rauhoitettuja lajeja, joista Suomessa on ilmeisesti yleisin saalis harmaasorsa.[5]

Vesilintuja voi houkutella pillin tai kuvien avulla. Lisäksi on suositeltavaa käyttää noutavaa koiraa, esimerkiksi labradorinnoutajaa, jotta saalis varmasti löytyisi.[6]

Lähteet

  1. Sorsan ja merimetsojen metsästys alkoi Yle Uutiset. 20.8.2010. Yle. Viitattu 8.10.2013.
  2. Korpelainen, Lore: Sorsastus alkaa - osalla pesueista kehitys kesken Yle Uutiset. 20.8.2012. Yle. Viitattu 8.10.2013.
  3. Sorsastus alkaa perjantaina 20.8. kello 12.00 - metsähanhen metsästykseen rajoituksia 17.8.2010. Suomen riistakeskus. Arkistoitu 11.6.2015. Viitattu 8.10.2013.
  4. Riistasaalis (kpl) Riistan- ja kalantutkimus. Arkistoitu 23.9.2012. Viitattu 9.10.2013.
  5. Ulla Malminen: Sorsastus alkaa – hyvät tavat kunniaan Yle Uutiset. 20.8.2013. Viitattu 22.5.2017.
  6. Esa Niemelä (toim.): ”Tavallisimmat metsästysmuodot”, Metsästäjän opas, s. 219,226. 7. painos. Metsästäjäin keskusjärjestö, 1995. ISBN 952-9593-11-2.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sorsastus.
  • Sorsien tunnistus, Riista.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Hanhien tunnistus, Riista.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Väänänen Veli-Matti, Malinen Jere. Vesilinnustus. Otava 2009.
  • Teppo Lampio. Linnustus. Weilin+Göös 1987.
  • Kari Kemppainen. Paluu hanhisuolle. Kirjapaja 2008.
  • Taavetti, Harri, Peltomäki, Jari. Metsästäjän lintuopas. Metsästäjäin keskusjärjestö 2005.
  • Dick Forsman, Hannu Pietiäinen, Jörgen Palmgren, Olli Järvinen. Suomen sorsalinnut - määritysopas. Lintutieto 1983.
Tämä harrastuksiin tai vapaa-aikaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.