Piriläntie

8154
Piriläntie
Yhdystie 8154
Piriläntie Oulun suuntaan katsottuna. Kuvassa näkyvä tienumero-opastekyltti on sittemmin poistettu.
Piriläntie Oulun suuntaan katsottuna. Kuvassa näkyvä tienumero-opastekyltti on sittemmin poistettu.
Maa Suomi
Tieluokka Yhdystie
Pituus 2 km
Alkupiste Sarkkiranta, Kempele
Päätepiste Paituri, Kempele (2 km)
Päällyste asfaltti
Kaistaluku kaksikaistainen
Katso myös Piriläntie Commonsissa
Infobox OK

Piriläntie eli yhdystie 8154 on noin kahden kilometrin pituinen yhdystie Kempeleessä.[1] Tie lähtee seututieltä 816 Sarkkirannan kiertoliittymästä, ja päättyy Paiturissa seututien 847 liikennevaloristeykseen. Tie oli 1950-luvun alkuun saakka Kempeleen yksi pääteistä, joka kulki Kempeleen kirkon kautta Ouluun vanhan Pohjanmaan rantatien linjausta mukaillen. Tie aikoinaan on ollut myös osa vanhaa Nelostietä.[2] Väyläviraston tierekisterin vuoden 2018 tilaston mukaan Piriläntien liikennemäärä oli 2 650 ajoneuvoa vuorokaudessa.[3] Tie on päällystetty koko matkalta. Vieressä kulkee koko matkalla kevyen liikenteen väylä.

Tienumero 8154 oli aiemmin merkitty tienumero-opasteeseen ainoastaan Sarkkirannan kiertoliittymästä alkavan tien alussa. Nykyään tienumero-opaste on poistettu.[4]

Piriläntien varrella sijaitsevat muun muassa Oulun seudun ammattiopiston luonnonvara-alan yksikkö, Pyhän Kolminaisuuden kirkko ja Kirkonmäen hautausmaa.[5][6] Tien läheisyydessä sijaitsevat myös Kempeleen koulukeskus ja Kempeleen vanha kirkko.[7]

Tien nimi tulee Kempeleen kirkkoympäristön läheisyydessä sijainneesta Pirilä-nimisestä tilasta, joka aikoinaan oli kunnan suurimpia rakennuksia. Historian aikana siinä on toiminut muun muassa sikala, osuusmeijeri, sodanaikainen kranaattitehdas sekä puutarha.[8]

Kuvagalleria

  • Piriläntie Kempeleen Kirkonseudun suuntaan seututieltä 847 katsottuna.
    Piriläntie Kempeleen Kirkonseudun suuntaan seututieltä 847 katsottuna.
  • Piriläntie on osa entistä valtatie 4:ää. Vuonna 1940 otetussa valokuvassa näkyvä valtatie 4:n ja Oulunsaloon johtavan maantien tienristeys sijaitsi nykyisen Kempeleen koulukeskuksen alueelle johtavan Vihiluodonkujan risteyksen kohdalla.
    Piriläntie on osa entistä valtatie 4:ää. Vuonna 1940 otetussa valokuvassa näkyvä valtatie 4:n ja Oulunsaloon johtavan maantien tienristeys sijaitsi nykyisen Kempeleen koulukeskuksen alueelle johtavan Vihiluodonkujan risteyksen kohdalla.
  • Piriläntie Savikorven kohdalla.
    Piriläntie Savikorven kohdalla.
  • Piriläntie lähtee Sarkkirannan kiertoliittymästä.
    Piriläntie lähtee Sarkkirannan kiertoliittymästä.

Lähteet

  1. Tietonumerokartat: Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu, länsiosa (pdf) Väylävirasto. 2021. Viitattu 8.7.2021.
  2. Paakki, Timo: Lakeuden äärellä, kaupungin naapurina, s. 10. Oulu: Kempeleen kunta, 2008. ISBN 978-952-67120-0-0. Julkaisun verkkoversio.
  3. Raappana Juha, Paajanen, Laura: Poikittaiskatuyhteys välillä Piriläntie - Eteläsuomentie (mt 847), Kempele (pdf) Plaana Oy. Viitattu 5.10.2022.
  4. Google Mapsin valokuvat (Google Mapsin ottamat valokuvat tien kohdasta, jossa alun perin tienumero-opastekyltti sijaitsi. Vuosien 2009, 2018 ja 2020 otetuissa kuvissa tieopastekyltti näkyy, mutta vuoden 2021 kuvassa ei.) Google Maps. Viitattu 1.8.2023.
  5. Kempeleen-Limingan yksikkö Oulun seudun ammattiyksikkö. Viitattu 5.10.2016.
  6. Pyhän Kolminaisuuden kirkko Kempeleen seurakunta. Arkistoitu 5.10.2016. Viitattu 5.10.2016.
  7. Kempeleen kirkonmäki Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  8. Pohjois­-Pohjanmaan rakennettu kulttuuriympäristö 2015 Kempele (pdf) pohjois-pohjanmaa.fi. Viitattu 17.1.2022.
Liittymät Sarkkirannan kiertoliittymästä Paituriin
Nro Km   Nimi   Tie   Viitoitus
  Piriläntie (1+1)
  Sarkkirannan kiertoliittymä Kempeleentie (itään)
Kempeleentie (länteen)
Sarkkirannantie (etelään)

Oulunsalo
Sarkkiranta; alkaa
      Kirkonmäen hautausmaa
Pyhän kolminaisuuden kirkko
      Terveyskeskus
    Kirkkopolku Kierrätyskeskus
  Kirkonmäki  
Vihiluodonkuja
Oulun seudun ammattiopiston luonnonvara-alan yksikkö
Koulukeskus
    Pirilä-sali
    Savikorventie
  Paituri Paiturintie
Ollilantie
Paituri
Ollila
    Pikkutie
    Eerontie Hotelli Pohjankievari
  Paiturin liikennevaloliittymä Eteläsuomentie (itään)
Eteläsuomentie (länteen)
Hakamaantie (pohjoiseen)
Kempele
Oulu
Hakamaantie; päättyy