Luohua

Luohua on kylä Siikajoen kunnassa.[1] Vuoteen 1973 asti kylä kuului tuolloiseen Paavolan kuntaan. Vuosina 1973–2006 kylä kuului Paavolan ja Revonlahden kuntaliitoksen yhteydessä perustettuun Ruukin kuntaan. Vuoden 2007 alusta lähtien kylä on kuulunut Siikajoen ja Ruukin kuntaliitoksen yhteydessä perustettuun uuteen Siikajoen kuntaan.

Kylä sijaitsee noin 20 kilometriä kuntakeskuksesta Ruukista kaakkoon. Kylän läpi virtaa Luohuanjoki.

Koulu

Luohuan koulu aloitti toimintansa vuonna 1892. Koulu on toiminut koko historiansa ajan samassa rakennuksessa. Sitä on laajennettu kahteen otteeseen: 1930-luvulla rakennukseen tehtiin toinen kerros, ja 1980-luvulla rakennettiin liikuntasali. Luohuan nykyinen koulupiiri muodostuu entisistä Rankisen ja Heinolanperän koulupiireistä.[2]

Tunnettuja luohualaisia

  • Reino Kangas, kansanedustaja
  • Sakari Kupsala, osallistui Maajussille morsian -ohjelmaan kesällä 2007

Lähteet

  1. Luohua Siikajoki. Viitattu 13.7.2016.
  2. Luohuan koulun toimintaArkistoitu kopio Siikajoki. Arkistoitu 27.8.2016. Viitattu 13.7.2016.

Aiheesta muualla

  • Luohuan kylän Facebook-sivu
  • Luohuan kylän Instagram-sivu
  • Luohuan kylän omat kotisivut
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.