Luettelo kalifeista

Tämä on luettelo kalifeista.

Kalifin arvonimi

Kaikkia varhaisia muslimihallitsijoita kutsutaan tavallisesti kalifeiksi, vaikka arabivaltakunnan hallitsijoista ensimmäinen, jonka tiedetään ottaneen käyttöön kalifin arvonimen, oli Abd al-Malik ibn Marwan (685–705). Nimitys Khalifat Allah tarkoitti "Jumalan puolestapuhujaa". Kunnianimi oli al-Malikin luoma vastine Bysantin keisarin Justinianus II:n (685-695) tittelille "Jumalan palvelija" (lat. servus Christi). Kunnianimellä al-Malik halusi osoittaa, että hänen valtansa tuli yksin Jumalalta.[1] Kunnianimi ei kuitenkaan vakiintunut, ja uudelleen sen otti käyttöön vasta sata vuotta myöhemmin al-Mamun (813–833), joka siten oli vasta toinen kalifi.[2]

Tässä vaiheessa islamissa vakiintui oppi kalifaatista. Sen mukaan kalifi oli profeetta Muhammedin seuraaja ja uskovaisten komentaja, joita oli vain yksi kerrallaan.[3] Jos islamilaisessa maailmassa oli kaksi kalifia, kummankaan kalifaatti ei ollut pätevä.[4] Jo 900-luvulla yhtenäisyys kuitenkin murtui, kun sekä fatimidit Egyptissä että umaijadit Cordobassa ottivat nimen käyttöönsä, vaikka abbasidien kalifaatti edelleen jatkui Bagdadissa.

Islamilainen perimätieto alkoi kertoa, että 600-luvulla Muhammedin seuraajina olisivat vaikuttaneet neljä "oikeaan johdettua kalifia". Tällöin olisi vallinnut eräänlainen islamilainen kulta-aika ennen umaijadidynastian tuomaa rappiota. Muhammedista tai oikeaan johdetuista kalifeista ei kuitenkaan ole säilynyt aikalaistietoja, kuten kolikkolöytöjä. Lähdekriittinen historiantutkimus on varmistanut ensimmäiseksi arabihallitsijaksi Syyriasta käsin toimineen Muawijan (661–680), joka käytti kunnianimenään "emiiriä", mikä tarkoitti "suojelijaa". Nimitys liittyi arabiheimojen tapaan, jossa johtaja saattoi ottaa suojelukseensa oman klaanin ulkopuolisia vieraita.[5] Tätä perinnettä alettiin soveltaa toisuskoisiin dhimmeihin, jotka olivat islamilaisen käsityksen mukaan "suojeltuja".

Oikeaanjohdetut kalifit (632–661)

Rashidun-kalifaatti (tummanvihreä) laajimmillaan vuonna 654, sekä sen vasallivaltiot (vaaleanvihreä).

Sunna- ja ahmadimuslimit tunnustavat hurskaiksi ja oikein johdetuiksi hallitsijoiksi neljä "oikeaan johdettua" kalifia.[6][7] Heistä ei ole kuitenkaan historiallista aikalaistietoa, joten heidän historiallisuutensa on jäänyt avoimeksi.

  • Abu Bakr – 632–634
  • Umar ibn al-Khattab – 634–644
  • Uthman ibn Affan – 644–656
  • Ali ibn Abi Talib – 656–661
  • Hasan ibn Ali – 661 (Ainoastaan shiialainen näkemys)

Umaijadikalifit (660–750/1031)

Umaijadit hallitsivat arabien valtakuntaa kalifeina. Damaskuksesta käsin vuosina 661–750. Sen jälkeen kun abbasidien hallitsijasuku oli heidät syrjäyttänyt, suku hallitsi edelleen Cordóban emiirikuntaa Espanjassa ja julistautuivat myöhemmin jälleen kalifeiksi. Sitä ennen oli jo syntynyt fatimidien shiialainen kalifaatti Pohjois-Afrikkaan.

Damaskoksen umaijadikalifit (661–750)

Umaijadien kalifaatti (vihreä) laajimmillaan vuonna 750

[6][8]

Córdoban emiirit (756–929)

Córdoban kalifit (929–1031)

Cordóban kalifaatti (vihreä) noin vuonna 1000

(Córdoban kalifaatti käsitti Espanjan ja osan Marokkoa. Samaan aikaan Abbasidit hallitisivat suurinta osaa islamilaisista maista. Useimmat muslimit eivät pitäneet Córdoban hallitsijoita laillisina kalifina.)[9][10]

  • Abd ar-Rahman III – 929–961
  • Al-Hakam II – 961–976
  • Hisham II – 976–1009
  • Muhammad II – 1009
  • Sulayman ibn al-Hakam – 1009–1010
  • Hisham II al-Hakam, uudestaan – 1010–1013
  • Sulayman ibn al-Hakam, uudestaan – 1013–1016
  • Abd ar-Rahman IV – 1021–1022
  • Abd ar-Rahman V – 1022–1023
  • Muhammad III – 1023–1024
  • Hisham III – 1027–1031

Abbasidikalifit (750–1258/1517)

Bagdadin abbasidikalifit (750–1258)

Abbasidien kalifaatti (vihreä) laajimmillaan noin vuonna 850)
  • As-Saffah - 750 - 754 (Abbasidien dynastian perustaja.
  • Al-Mansur - 754 - 775
  • Al-Mahdi - 775 - 785
  • Al-Hadi - 785 - 786
  • Harun al-Rashid - 786 - 809
  • Al-Amin - 809 - 813
  • Al-Mamun - 813 - 833
  • Al-Mu'tasim - 833 - 842
  • Al-Wathiq - 842 - 847
  • Al-Mutawakkil - 847 - 861
  • Al-Muntasir - 861 - 862
  • Al-Musta'in - 862 - 866
  • Al-Mu'tazz - 866 - 869
  • Al-Muhtadi - 869 - 870
  • Al-Mu'tamid - 870 - 892
  • Al-Mu'tadid - 892 - 902
  • Al-Muktafi - 902 - 908
  • Al-Muqtadir - 908 - 932
  • Al-Qahir - 932 - 934
  • Ar-Radi - 934 - 940
  • Al-Muttaqi - 940 - 944
  • Al-Mustakfi - 944 - 946
  • Al-Muti - 946 - 974
  • At-Ta'i - 974 - 991
  • Al-Qadir - 991 - 1031
  • Al-Qa'im - 1031 - 1075
  • Al-Muqtadi - 1075 - 1094
  • Al-Mustazhir - 1094 - 1118
  • Al-Mustarshid - 1118 - 1135
  • Ar-Rashid - 1135 - 1136
  • Al-Muqtafi - 1136 - 1160
  • Al-Mustanjid - 1160 - 1170
  • Al-Mustadi - 1170 - 1180
  • An-Nasir - 1180 - 1225
  • Az-Zahir - 1225 - 1226
  • Al-Mustansir - 1226 - 1242
  • Al-Musta'sim - 1242 - 1258 (Bagdadin viimeinen abbasidikalifi)

(Abbasidien valtakauden loppupuolella muslimihallitsijat alkoivat käyttää muitakin arvonimiä kuten sulttaani.)

Kairon kalifit (1261–1517)

Mamelukkien sulttaakikunta Egyptissä vuonna 1279 (vihreä).

(Sen jälkeen kun mongolit vuonna 1258 valloittivat Bagdadin, osa abbasideista pakeni Kairoon Siellä heidän jälkeläisensä toimivat pääasiassa seremoniallisina kalifeina Egyptiä hallinneiden mamelukkien alaisuudessa.)[11][12]

  • Al-Mustansir II - 1261 - 1262
  • Al-Hakim I - 1262 - 1302
  • Al-Mustakfi I - 1302 - 1340
  • Al-Hakim II - 1341 - 1352
  • Al-Mu'tadid I - 1352 - 1362
  • Al-Mutawakkil I - 1362 - 1383
  • Al-Wathiq II - 1383 - 1386
  • Al-Mu'tasim - 1386 - 1389
  • Al-Mutawakkil I (uudestaan) - 1389 - 1406
  • Al-Musta'in - 1406 - 1414
  • Al-Mu'tadid II - 1414 - 1441
  • Al-Mustakfi II - 1441 - 1451
  • Al-Qa'im - 1451 - 1455
  • Al-Mustanjid - 1455 - 1479
  • Al-Mutawakkil II - 1479 - 1497
  • Al-Mustamsik - 1497 - 1508
  • Al-Mutawakkil III - 1508 - 1517 (luovutti kalifin arvon Selim I:lle)

Shiialaiset fatimidikalifit (909–1171)

  • Abū Muḥammad 'Abdul-Lāh al-Mahdī bi'llāh (909–934)
  • Abū l-Qāsim Muḥammad al-Qā'im bi-Amr Allāh (934–946)
  • Abū Ṭāhir Ismā'il al-Manṣūr bi-llāh (946–953)
  • Abū Tamīm Ma'add al-Mu'izz li-Dīn Allāh (953–975) Egyptin valloittaja[13]
  • Abū Manṣūr Nizār al-'Azīz bi-llāh (975–996)
  • Abū 'Alī al-Manṣūr al-Ḥākim bi-Amr Allāh (996–1021)
  • Abū'l-Ḥasan 'Alī al-Ẓāhir li-I'zāz Dīn Allāh (1021–1036)
  • Abū Tamīm Ma'add al-Mustanṣir bi-llāh (1036–1094)
  • al-Musta'lī bi-llāh (1094–1101)
  • Abū 'Alī Mansur al-Āmir bi-Aḥkām Allāh (1101–1130)
  • 'Abd al-Majīd al-Ḥāfiẓ (1130–1149)
  • al-Ẓāfir (1149–1154)
  • al-Fā'iz (1154–1160)
  • al-'Āḍid (1160–1171)

Osmanikalifit (1517–1924)

Kalifit Osmanien valtakunnan aikana (1517–1922)

Osmanien valtakunta laajimmillaan 1683.

Osmanien (nimestä Uthman) hallitsijasuku oli alkujaan maallinen valloittajasuku, joka käytti sulttaanin arvonimeä mutta omaksui pian myös joukon alistamiensa kansojen hallitsijoiden arvonimiä.[14][15]

Kalifit Turkin tasavallan alaisuudessa (1922–1924)

Islamilainen valtio (2014–2019)

Katso myös

Lähteet

  • Popp, Volker: The early history of islam, following inscriptional and numismatic testimony. Teoksessa: Karl-Heinz. Ohlig & Gerd-R. Puin (toim.) The Hidden Origin of Islam. New Research into its Early History, s. 17–124. Prometheus Books, 2010. ISBN 978-1-59102-634-1. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet

  1. Popp, 2010, s. 75
  2. Popp, 2010, 59
  3. Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller, s. 639 (o.25). amana publications, 2017. Teoksen verkkoversio. (englanniksi) (arabiaksi)
  4. Reliance of the Traveller, 2017, 645 (o.25.6)
  5. Popp, 2010, s. 28–30
  6. a b Lane-Poole 2004, p. 9
  7. Bosworth 2004, p. 1
  8. Bosworth 2004, p. 4
  9. Lane-Poole 2004, p. 21
  10. Bosworth 2004, p. 11
  11. Bosworth 2004, p. 7
  12. Houtsma & Wensinck 1993, p. 3
  13. al-Mustanṣir Encyclopædia Britannica
  14. Lane-Poole 2004, p. 195
  15. Bosworth 2004, pp. 239–240
  16. Amerikkalaismediat: Yhdysvaltain armeija tappoi Isis-johtaja al-Baghdadin 27.10.2019. Yle uutiset. Viitattu 27.10.2019.
  17. Islamic State Names New Leader, Shares Only His Nom-de-Guerre Voice of America. Viitattu 9.6.2022.
  18. L’ISIS ha nominato un nuovo capo, Abu al Hasan al Hashimi al Qurashi Il Post. Viitattu 9.6.2022. (italiaksi).
  19. Daesh confirms death of its leader, names his replacement 3.8.2023. Arab News. Viitattu 4.1.2024.
  20. BBC Monitoring – Essential Media Insight monitoring.bbc.co.uk. Viitattu 17.2.2024.

Kirjallisuutta

  • Bosworth, Clifford Edmund [1. painos 1996] (2004). The New Islamic Dynasties: A Chronological and Genealogical Manual, 2nd, New Edinburgh Islamic Surveys, Edinburgh University Press. ISBN 9780748621378. OCLC 56639413. 
  • (1993) E.J. Brill's First Encyclopaedia of Islam 1913–1936 (Reprint) Volume IX, Leiden: BRILL. ISBN 9789004097964. 
  • Lane-Poole, Stanley (1894). The Mohammedan Dynasties: Chronological and Genealogical Tables with Historical Introductions. Westminster: Archibald Constable and Company. OCLC 1199708.