Klodiana Shala

Mitalit
Maa:  Albania
Naisten yleisurheilu
Välimeren kilpailut
Pronssia Pronssia Almeria 2005 400 m

Klodiana Shala (s. 22. elokuuta 1979 Tirana) on albanialainen yleisurheilija. Hän kilpaili urallaan pikajuoksussa ja 400 metrin aitajuoksussa.[1][2]

Shala kilpaili olympialaisissa kolmesti, vuosina 2000–2008.[2] Shala osallistui 400 metrin matkalle Sydneyssä 2000 ja Pekingissä 2008, jonka lisäksi hän oli mukana 400 metrin aitajuoksussa Ateenan kisoissa 2004.[2] Hän karsiutui joka kerralla ensimmäisellä kierroksella.[2] Lontoon olympialaisiin 2012 hänet oli ilmoitettu 200 metrin juoksuun, johon hän ei kuitenkaan osallistunut loukkaantumisen takia. Lontoossa hän antoi dopingnäytteen, joka osoittautui positiiviseksi uudelleenanalysoinnissa vuonna 2019.[3] Shala sai tapauksesta kahden vuoden kilpailukiellon.[4] Hän oli maansa lipunkantaja vuoden 2004 olympialaisten avajaisissa ja päättäjäisissä.[2]

Välimeren kilpailuissa 2005 Shala sijoittui 400 metrillä kolmanneksi ajalla 53,23 sekuntia ja 400 metrin aitajuoksussa neljänneksi ajalla 56,48.[5][6] Shalalla on hallussaan maansa ennätys 100, 200 ja 400 metrin juoksuissa sekä 400 metrin aitajuoksussa.[7][5]

Henkilökohtaiset ennätykset

Lähde: Tilastopaja[5]

Ulkoradat
  • 100 m: 11,71 s (2005)
  • 200 m: 23,27 (2012)
  • 400 m: 52,86 (2006)
  • 400 m aidat: 56,48 (2005)

Lähteet

  1. Klodiana Shala Kansainvälinen yleisurheiluliitto. Viitattu 19.3.2021. (englanniksi)
  2. a b c d e Klodiana Shala Olympedia. Viitattu 19.3.2021. (englanniksi)
  3. IOC sanctions one athlete for failing anti-doping tests at London 2012 International Olympic Committee. 7.11.2020. Viitattu 19.3.2021. (englanniksi)
  4. Global List of Ineligible Persons www.athleticsintegrity.org. Viitattu 19.3.2021.
  5. a b c Klodiana Shala Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). Viitattu 19.3.2021. (englanniksi)
  6. Mediterranean Games gbrathletics.com. Viitattu 12.10.2010. (englanniksi)
  7. Rekordet Kombëtare (pdf) 2013. Albanian yleisurheiluliitto. Arkistoitu 13.9.2016. Viitattu 19.3.2021.
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • World Athletics
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.