Katsuobushi

Katsuobushia lautasella.

Katsuobushi (鰹節 tai かつおぶし) on japanilainen nimi kuivatulle, savustetulle ja käyneelle tonnikalansukuiselle boniitille. Katsuobushi ja kombu (merilevätyyppi) ovat dashin, monien keittojen, pohjan tärkeimmät valmistusaineet. Dashia käytetään esimerkiksi misokeiton ja kastikkeiden tekoon.

Nykyään katsuobushia löytää yleensä pieninä vaaleanpunaisina ja ruskeina lastuina pussitettuna. Suurempia, paksumpia lastuja, kezurikatsuoja (削り鰹; けずりかつお), käytetään dashi-liemen valmistukseen. Pieniä ja laihempia lastuja, hanakatsuoja (花鰹; はなかつお), käytetään monien japanilaisten ruokien, kuten okonomiyakin, maustamiseen ja koristelemiseen.

Kun hanakatsuota lisätään kuuman annoksen päälle, höyry saa lastut liikkumaan kuin tanssien. Tämän vuoksi katsuobushikoristelua kutsutaan myös "tanssiviksi kalalastuiksi".

Käyttö

Dashin lisäksi katsuobushia käytetään myös muiden japanilaisten ruokien valmistukseen:

  • Okaka (おかか), hienoksi jauhettu katsuobushi päällystetään soijakastikkeella.
    • Kuivattua okakaa käytetään furikake-riisipäällyksen aineena. Sitä kutsutaan okaka furikakeksi.
  • Onigiri-riisipallojen sisällys
  • Riisin päällystys, suosittu bentōn kanssa. Bentō, jossa on okakaa ja noria, on nimeltään nori-ben.
  • Mausteena kylmälle tofulle (hiyayakko, 冷奴) raastetun inkiväärin ja kevätsipulin kanssa.
  • Takoyakin ja okonomiyakin päällystys
  • Korkeaproteiininen kissanruoka

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Katsuobushi.
  • Video "tanssivista kalalastuista" (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Esittely katsuobushista
  • Valmistuskuvia katsuobushista
  • Makurazaki Katsuobushi Virallinen verkkosivusto(englanti)