Jack Klugman

Jack Klugman vuonna 2005.

Jacob Joachim ”Jack” Klugman (27. huhtikuuta 1922 − 24. joulukuuta 2012)[1] oli televisio- ja elokuvarooleistaan tunnettu yhdysvaltalainen näyttelijä. Hän syntyi Philadelphiassa, Pennsylvaniassa, ja valmistui Carnegie Mellon -yliopistosta vuonna 1948.

Klugmanilla oli rooli 1970-luvun alkupuolen televisiosarjassa The Odd Couple, ja 1970–1980-lukujen vaihteessa hän esitti pääroolia Quincy, M.E. -sarjassa. Elokuvarooleja hänellä oli esimerkiksi Valamiesten ratkaisussa (1957), Viinin ja ruusujen ajassa (1962) ja Hyvästi Columbuksessa (1969).

Klugman oli toisen maailmansodan veteraani. Hänellä todettiin syöpä ensimmäistä kertaa vuonna 1974 ja tauti uusiutui vuonna 1989. Hän oli pitkään aktiivinen tupakoitsija.[2]

1990-luvulla Klugman oli Diagnoosi: Murha -sarjan vierailevana tähtenä. Hänet on palkittu tähdellä Hollywood Walk of Famella ja kolmella Emmy-palkinnolla. Hän oli vuodesta 1954 naimisissa näyttelijä Brett Somersin kanssa ja vaikka pari eli jo 1970-luvulta saakka erillään, he eivät koskaan ottaneet virallisesti avioeroa. Somers kuoli 15. syyskuuta 2007.

Lähteet

  1. ‘Odd Couple’ Star Jack Klugman Dead At The Age Of 90
  2. http://www.oralcancerfoundation.org/people/jack_klugman.htm (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jack Klugman Wikimedia Commonsissa
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Korea
  • Puola
Taiteenala
  • Emmy Awards
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Synchronkartei
  • Elonet
Muut
  • IdRef
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.