Helluntaiherätys Islannissa

Osa artikkelisarjaa
Helluntaiherätys
Tausta Kristinusko Protestantismi Uskonpuhdistus Metodismi Restorationismi Pyhitysliike Keswick-liike
Historia Bethelin raamattukoulu Walesin herätys Azusa-kadun herätys Charles Fox Parham William J. Seymour
Kirkot ja organisaatiot Apostolinen kirkko Assemblies of God Church of God in Christ Church of God The Foursquare Church International Pentecostal Holiness Church United Pentecostal Church International Maailman helluntaiyhteisö Euroopan helluntaiyhteisö Pingst FFS Suomen Helluntaikirkko Finlands svenska pingstsamfund Luettelo Suomen helluntaiseurakunnista
Maittain Alankomaat Islanti Norja Ruotsi Suomi Tanska Venäjä Viro Yhdistynyt kuningaskunta
Henkilöt Allen Ávila Barratt Babalola Branham Cho Coe Court Farrow Frey Gee Hinn Humbard Jeffreys Kuhlman Mangun Mason McPherson Nordquelle Parham Pethrus Plessis Roberts P. Robertson I. Robinson Seymour Tomlinson Wigglesworth Woodworth-Etter Yli-Vainio
Lisää aiheesta Karismaattinen liike Evankelikalismi Uuskarismaattisuus
n k m

Islantilaiseen helluntaiherätykseen kuului vuonna 2006 noin 4 000 jäsentä.^[1]

Historia

Helluntaiherätyksen edeltäjä saapui Islantiin vuonna 1918 islantialais-amerikkalaisten toimesta.^[2] Vuonna 1920 varsinainen helluntaiherätys vahvistui Islannin Vestmannasaarten kalastusyhteisössä. Tämä liikehdintä oli seurausta ruotsalaisen Göteborgin Salem-seurakunnan lähetyssaarnaajien Signe Aasbön ja Erik Aasbön toiminnasta. Syksyllä 1920 alueella esiintyi herätystä, joka herätti paikallisissa myös hämmennystä.^[3]

Vuonna 1924 Aasbösit palasivat kotiin Ruotsiin paikallisen vastarinnan vuoksi. Heidän tilallaan työtä jatkoi Herbert Larsson, joka myöhemmin aloitti helluntaityön myös Färsaarilla. Vuonna 1925 työtä jatkoivat Nils Ramselius ja Gyda Ramselius, joiden työn kautta helluntailaisuus vakiintui Islannissa.^[4]

1970-luvulla karismaattinen uudistus vaikutti myös Ilsannissa. Helluntailiikkeen sisällä konfliktit johtivat uusiin ryhmiin. Tämän seurauksena kaksi ryhmää, Vegurinn ja Krossinn, kehittyivät itsenäisiksi kirkoiksi. Karismaattinen uudistus vaikutti myös Islannin kansalliskirkon nuorisotyöhön, jonka piirissä Missionuoret pysyi uskollisena luterilaiselle tunnustukselle.^[5]

Lähteet

• Alvarsson, Jan-Åke: The Development of Pentecostalism in Scandinavian Countries. Osa teosta European Pentecostalism. Leiden, Alankomaat: Koninklijke Brill NV, 2011. ISBN 978-90-04-20730-1.

Viitteet