Heinolan linja-autoturma

Heinolan linja-autoturma
Päivämäärä 17. huhtikuuta 1999
Kuolleita 4
Loukkaantuneita 33
Infobox OK

Heinolan linja-autoturma tapahtui 17. huhtikuuta 1999 Heinolassa valtatien 4 Heinolan eteläisessä liittymässä. Tilausajossa ollut Scania-merkkinen linja-auto (rekisterinumero FAB-624), jossa oli kuljettaja ja 39 matkustajaa, ajoi liittymän rampin ja risteävän tien T-risteyksessä kaiteen läpi ja putosi alas 8,7 metriä korkealta penkereeltä. Auto pysyi kuitenkin pyörillään ja jatkoi vielä matkaa vanhaa tienpohjaa pitkin 20 metrin matkan, kunnes juuttui hiekkakasaan. Onnettomuudessa kuoli neljä matkustajaa, joista kolme heti ja yksi kuusi päivää myöhemmin sairaalassa. Kuljettaja ja 32 matkustajaa saivat vammoja. Linja-auto oli ollut kuljettamassa pyhiinvaeltajia Uuden Valamon luostariin. Onnettomuusauton kuljettaja tuomittiin myöhemmin sakkoihin kolmesta kuolemantuottamuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.[1][2]

Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) tutkintaselostus julkistettiin toukokuun alussa 2000.[1]

Kuljettajan mukaan auton jarrut eivät toimineet, kun hän yritti jarruttaa rampissa ennen rampin loppuosassa ollutta vasemmalle kääntyvää mutkaa. Tutkimuksissa auton jarruista ei kuitenkaan löytynyt teknistä vikaa, eikä myöskään ajopiirturin kiekossa ollut merkkiä jarrujen käytöstä tässä kohtaa. Toisaalta ei kuitenkaan löytynyt myöskään sellaisia seikkoja, jotka olisivat osoittaneet kuljettajan kertomuksen jarrujen pettämisestä vääräksi.[1]

Onnettomuuteen vaikutti se, että linja-auto tuli rampin lopussa olevaan mutkaan vähintään 55 kilometrin tuntinopeudella ja kuljettaja joutui keskittymään siihen, että sai oikealle kallistuvan auton oikaistua. Kuljettaja oli ollut myös viimeiset 15 vuotta poissa linja-auton kuljettajan ammatista, joten hänen auton käsittelynsä oli ollut epävarmaa. Lisäksi Heinolan eteläisen liittymän rampin muoto on sellainen, että rampin loppupäässä oleva jyrkkä kaarre vasempaan tulee yllättäen eteen.[1]

Tutkinnan perusteella Otkes antoi yhdeksän turvallisuussuositusta, joiden joukossa oli suositus siitä, että linja-autonkuljettajien perus- ja jatkokoulutuksessa kiinnitettäisiin huomiota ajoneuvon jarrutuskäyttäytymiseen ABS-jarrujen häiriötilanteissa.[1]

Lähteet

  1. a b c d e A1/1999Y Linja-auto-onnettomuus Heinolassa 17.4.1999 Onnettomuustutkintakeskus. Arkistoitu 26.8.2018. Viitattu 30.8.2018.
  2. Kuopion bussiturmaa läheisesti muistuttava onnettomuus tapahtui Heinolassa 1999: Neljä kuoli, kun pyhiinvaeltajia kuljettanut linja-auto syöksyi kaiteen läpi pudotukseen Yle Uutiset. 25.8.2018. Viitattu 30.8.2018.

Aiheesta muualla

  • Onnettomuuden tutkintaselostus (PDF)