Arktisen alueen kasvihuonepäästöt

Arktiselta alueelta on vapautunut kasvihuonekaasuja viime jääkauden loppumisen jälkeen. Metaani on sitoutunut ikiroutaan ja järvien pohjaan, ja sitä on hiljalleen sieltä vuotanut ilmakehään.[1]

Ilmaston lämpiäminen on luultavasti lisäämässä luonnollisia päästöjä, koska esimerkiksi Siperian ikiroudan arvioidaan olevan sulamassa.[2] Arktisilta alueilta vapautuu noin kymmenesosa maailman metaanipäästöistä.[1] Metaania vapautuu Arktiksen lämmetessä sekä pinnanalaisista metaaniklatraateista että bakteeritoiminnan kiihtymisestä johtuvasta metanogeneesistä. Tammikuussa 2010 ilmoitettiin että metaaniklatraateista vapautuu metaanikaasua, muttei osata sanoa, ovatko määrät ilmaston muutoksen kannalta merkittäviä.[3]

Erään vuonna 2014 julkaistun tutkimusten mukaan vapautuvat metaanipäästöt saattaisivat kiihdyttää lämpenemistä jopa 0,29 ± 0,21 astetta.[4]

Lähteet

  1. a b Siperian ikiroudassa kytee aikapommi CO2-raportti 23.11.2010 10:39
  2. Ikiroudan sulaminen arvioitua suurempi uhka CO2-raportti 03.07.2009 12:06
  3. Merenpohjan metaanikasaumat alkaneet purkautua Yle Uutiset Etusivu > Luonto ja ympäristö > Artikkeli, 2010 julkaistu 07.01. klo 00:03, päivitetty 08.01. klo 09:30
  4. Kevin Schaefer, Hugues Lantuit, Vladimir E Romanovsky, Edward A G Schuur, Ronald Witt: The impact of the permafrost carbon feedback on global climate IOPScience. 15.8.2014. Viitattu 24.11.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla

  • Methane hydrates and global warming RealClimate from December 12, 20
  • Methane release from melting permafrost could trigger dangerous global warming 13.10.2015