Alceu Ribeiro

Alceu Ribeiro
Alceu Ribeiro Palau Sollericissa, kuva vuodelta 2006.
Alceu Ribeiro Palau Sollericissa, kuva vuodelta 2006.
Henkilötiedot
Syntynyt13. joulukuuta 1919
Kuollut22. marraskuuta 2013 (93 vuotta)
Ammatti taidemaalari, kuvanveistäjä
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Alceu Ribeiro (13. joulukuuta 1919 – 22. marraskuuta 2013) oli uruguaylainen taidemaalari ja kuvanveistäjä.

Elämäkerta

Ribeiro muutti Montevideoon vuonna 1939 opiskelemaan taidetta saatuaan stipendin. Opintojaan hän teki Joaquin Torres-Garcian ateljeessa. Opinnot kestivät aina vuoteen 1949 asti ja Ribeiro otti osaa useisiin näyttelyihin.[1]

Valmistuttuaan Ribeiro perusti oman taidekeskuksen, missä annettiin taideopetusta, pidettiin konsertteja ja näytettiin elokuvia. Siellä viihtyivät myös Montevideon julkkikset ja taiteilijat. Vuonna 1962 hän aloitti opetuksen yliopistossa ja ryhtyi matkustelemaan laajalti Etelä-Amerikassa.[1]

Tehdessään yhteistyötä Uruguayn taidemuseon kanssa hän ryhtyi matkustelemaan sen valtuuttamana Euroopassa. Vuonna 1973 hän vieraili ensi kerran Mallorcalla. Seuraavana vuonna hän otti siellä haltuun veljensä ateljeen ja vuonna 1979 hän asettui asumaan sinne pysyvästi. Hän kävi syntymämaassaan edelleen vuosittain.[1]

Vuodesta 1998 Ribeiro oli barcelonalaisen Dalmaun gallerian vakiotaiteilijoita aina kuolemaansa saakka. Vuonna 2007 häneltä valmistui teos Uruguayhin ja vielä kaksi vuotta myöhemmin Las Palmasissa.[1]

Lähteet

  1. a b c d http://www.saladalmau.com/en/artist/alceu-ribeiro/

Aiheesta muualla

  • http://www.alceuribeiro.com/
  • http://www.saladalmau.com/artista/alceu-ribeiro/
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
Kansalliset
  • Espanja
  • Saksa
Henkilöt
  • Uruguay
Tämä taiteilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.